Aikaisemmat uutiset Nextjetin perusta turvattu
30.10.2017

Nextjetin perusta turvattu

Ruotsin Transportstyrelsen (Liikennehallitus) vahvisti 30. lokakuuta panostuksen myöntämällä Nextjetille pysyvän toimiluvan, joten yhtiö voi jatkaa suunnitellusti lentoliikennettä 17. marraskuuta jälkeenkin.


Herrforsin hallitus tuki yksimielisesti panostusta, joka yhtiön pyrkimysten mukaisesti edistää alueen vahvaa infrastruktuuria.


”Saavutettavuus on tärkeä tekijä, ei vain elinkeinoelämälle vaan myös tavallisille ihmisille. Mitä helpommin pystymme viestimään ja matkustamaan, sitä paremmat ovat edellytykset uusille liiketoimille ja ihmisten väliselle yhteydenpidolle”, sanoo Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm.


”Olemme vuosien saatossa nähneet, kuinka Pietarsaarenseutu on ollut priorisointilistan häntäpäässä suurten liikenneyhtiöiden suunnitelmissa. Meidän yhtiömme omistus on alueellisissa käsissä ja me tiedämme, mitä me Pohjanmaalla tarvitsemme. Haluamme sen vuoksi toimia roolissa, jossa voimme vaikuttaa käytännön ratkaisuihin”, hän sanoo.


Hän huomauttaa, että Herrforsilla on omakin intressi huolehtia hyvin koordinoiduista lentoyhteyksistä Ruotsiin, sillä Herrforsilla on merkittävää liiketoimintaa Härjedalenissa.


Kuten Nextjetin omasta lehdistötiedotteesta käy ilmi, Herrfors osallistuu uusosakeantiin, joka tuo Nextjetin pääomaan 40 miljoonaa kruunua. Kaksi omistajista on Ahvenanmaalta, Air Åland ja Alandia Air, ja kaksi Pohjanmaalta, Solving ja Herrfors.


Herrforsin hallituksen puheenjohtaja Peter Boström korostaa kaikkien näiden omistajien olevan vakavaraisia ja hyvämaineisia yhtiöitä.


”Prosessi, johon olemme Herrforsin puolelta lähteneet, koostuu useista vaiheista. Olemme nyt selvittäneet tärkeimmän eli vahvan omistuspohjan luomisen Nextjetille. Tulevissa vaiheissa suunnittelemme omistajuuden laajentamista edelleen.”


”Tavoitteenamme on Herrforsissa ja Katternö-konsernissa luoda yhteiskunnallista hyötyä alueellemme. Sitä ei saavuteta juhlapuheiden korulauseilla vaan aloitteilla, jotka siirtyvät käytännön tekoihin”, Peter Boström sanoo.

 

Lisätietoja antaa:

Roger Holm, tj Oy Herrfors Ab
roger.holm@katterno.fi
puh. +358 40 5852495