Aikaisemmat uutiset Sähkön päivänä avoimet ovet Herrforsilla
18.1.2017

Sähkön päivänä avoimet ovet Herrforsilla

Herrfors juhlistaa Sähkön päivää 23.1.2017 järjestämällä avoimet ovet Pietarsaaressa klo 9–17.

Päivän aikana on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa sekä kiinnostavaa ohjelmaa. Järjestämme muun muassa opastettuja kierroksia käyttökeskukseemme. Vierailijamme pääsevät myös tutustumaan Herrfors 24/7 -mobiilisovellukseen, katsomaan uusia yritysvideoitamme sekä tapaamaan henkilökuntaamme, joka pitää sähkönjakelun toiminnassa päivittäisillä töillään. Lisäksi vinkkaamme, mitä kotona voi tehdä sähkökatkon sattuessa.

Miksi Herrforsilla vietetään Sähkön päivää? Tavoitteenamme on muistuttaa, miten keskeinen rooli sähköllä on ollut yhteiskuntamme kehityksessä. Tiettävästi ensimmäinen sähköä käsitellyt tutkija oli kreikkalainen Thales Miletoslainen: hän raportoi jo 600-luvulla eKr., että meripihkaa ja turkista hankaamalla syntyy nykyisin staattisena sähkönä tunnettu ilmiö. Nykyään sähköä tarvitaan lähes kaikkialla ympäristössämme. Sähkö takaa turvallisemmat työskentelyolosuhteet, tehokkaamman teollisuuden ja mukavamman arjen. Sähkö on myös tuonut enemmän vapaa-aikaa: kun 1900-luvun alussa kotiaskareisiin kului jopa 54 tuntia viikossa, nyt tyypillisessä kotitaloudessa käytetään samoihin kotitöihin noin 15 tuntia. Lisäksi sähkö voi pelastaa elämän: sairaanhoidossa käytetään sähköllä toimivia hengityskoneita, sydäniskureita ja kirurgisia laitteita.

Sähkön päivänä Herrfors haluaa tuoda esille sähkön historiaa ja sen merkitystä modernissa yhteiskunnassamme. Toivomme, että mahdollisimman moni tulee viettämään Sähkön päivää kanssamme. Tervetuloa vierailulle!

Sähkön päivänä tuetaan Pelastakaa Lapset ry:tä! Haluaisitko osallistua?

Nyt on helppo tehdä hyvää. Julkaise Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä kuva, joka esittää sähkön tuomaa hyvinvointia omassa arjessasi. Merkitse kuva tunnisteilla #Sähkönpäivä ja #hyvinvointiasähköllä. Muista asettaa kuva julkiseksi, jotta sitä voidaan jakaa! Sähköalan järjestöt lahjoittavat jokaisesta kuvasta 3 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle, aina 10 000 euroon saakka. Kuvia voi ladata koko viikon 4 ajan.