Aikaisemmat uutiset Jatkuva hyvä kannattavuus Katternökonsernille vuoden 2017 aikana
26.4.2018

Jatkuva hyvä kannattavuus Katternökonsernille vuoden 2017 aikana

 

Katternökonsernin liikevaihto vuonna 2017, 141,7 miljoonaa euroa, oli samalla tasolla kuin 2016. Myös vuoden 2017 aikana laskimme sähkön hintoja, kun taas kaukolämpöhinnat sekä Pietarsaaressa että Ylivieskassa pysyivät muuttumattomina. Konsernin liiketulos 18,4 miljoona euroa (17,8 miljoona euroa vuonna 2016) kasvoi hieman paremman kustannustehokkuuden johdosta. Voitto ennen tilinpäätöseriä väheni 14,8 miljoonaan euroon (21,4 miljoona euroa), lähinnä johtuen siitä, että vuoden 2016 tilinpäätös sisälsi voiton osakkuusyhtiö Puhuri Oy:n tuulivoima Kopsa 1:n myynnistä.

Vuoden aikana jatkoimme investoinnit säävarmaan sähköverkkoon vuoden 2013 sähkömarkkinalain edellytyksien mukaan. Näiden investointien rahoittamiseksi korotimme siirtomaksut energiaviraston sääntöjen mukaisesti. Konsernin investoinnit 32,1 miljoonaa euroa, olivat samalla tasolla kuin 2016 ja säävarmojen sähköverkkojen investointien satsauksien lisäksi, investoinnit Ruotsin Härjedalenin lämpövoimalaitokseen ja uuden vesivoimalaitokseen muodostuvat suurimmat erät.


Pitkäaikainen tähtäyksemme uusiutuvaan energiaan jatkuu edelleen, ja vuonna 2017 26 %:n tuulivoimaosuutemme yhdessä 26 %:n vesivoimaosuutemme muodostuivat suurimmat erilliset tuotantomuodot Herrforsin sähköntuotannossa. Vuoden 2017 tuotannosta uusiutuva osuus oli 66 %, kun koko Suomen vastaava arvo on 47 %. Päästötön sähkön osuus oli 80 %.


Katternökonsernin tulos on hyvällä tasolla, mikä antaa hyvän pohjan uudistaa ja valmistaa konsernia energia-alan tulevalle muutokselle.


Oy Katternö Ab maksaa yhtiökokouksen päätöksen mukaan 2,95 miljoonaa euroa osinkoa omistajilleen. Suurimmalle omistajalle, eli Pietarsaaren Energialle, tämä tarkoittaa 1,2 miljoonan euron osingontuloa.


Lisätietoa antaa Roger Holm, puh. 040-5852 495