Ajankohtaista Sähköasiakkaamme saavat turvallisen talven: Herrfors jatkaa nykyisillä toistaiseksi voimalla olevilla hinnoilla
31.8.2022

Sähköasiakkaamme saavat turvallisen talven: Herrfors jatkaa nykyisillä toistaiseksi voimalla olevilla hinnoilla

 

Sähkömarkkinoiden haastavan tilanteen vuoksi Herrfors on analysoinut tilannetta asiakasnäkökulmasta. Tavoitteena on tukea sähköasiakkaamme pääsemään tulevan talven ylitse ilman, että kukaan joutuisi tahattomasti alttiiksi korkeille markkinahinnoille.


Sen ansiosta, että sähköntuotantomme on hyvin tasapainossa sähkön myynnin kanssa, voimme käyttää tuotannosta saatavaa voittoa sähkönmyynnin tappioiden korvaamiseen. Sähkön markkinahinta on tällä hetkellä noin 10 kertaa korkeampi kuin pari vuotta sitten, mikä tarkoittaa myös sitä, että olemassa olevat riskit ovat kymmenkertaistuneet. Tästä huolimatta näemme tällä hetkellä mahdollisuuden selviytyä talvesta nostamatta toistaiseksi voimassa olevia hintojamme. Uusien yllätyksin ilmetessä voimme toki joutua tekemään hintamuutoksia. Tämä on kuitenkin normaalia toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, joissa hinnanmuutoksista ilmoitetaan asiakkaalle vähintään kuukautta etukäteen", Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm sanoo.

 

Tehty analyysi kattaa kaikentyyppiset yksityisasiakkaat ja pienyritysasiakkaat, joiden vuosikulutus on alle 100.000 kWh/a.


”Haluamme palkita uskollisia asiakkaitamme, joilla on toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen sopimus kanssamme. Määräaikaisten sopimusjaksojen päättyessä asiakkaillamme on entiseen tapaan mahdollisuus valita myös toistaiseksi voimassa oleva sopimuksemme. Nykyinen hintamme 9,05 senttiä/kWh on yksi Suomen edullisimmista, ja toivomme pystyvämme pitämään sen tällä tasolla myös tulevan talven ajan”, sanoo myös Herrforsin sähkökaupasta vastaava tuotantojohtaja Andreas Rasmus. ”Tämä koskee kuitenkin vain heitä, jotka ovat tällä hetkellä meidän sähköasiakkaitamme. Verkkoalueellamme olevilla muilla asiakkailla, joilla on toinen sähköntoimittaja ja joiden vuosikulutus on enintään 100.000 kWh/a, on mahdollisuus toistaiseksi voimassa olevaan 20 snt/kWh sopimukseen, joka tulee markkinoille piakkoin. Myös uudet sähköasiakkaat verkkoalueellamme voivat saada tämän tuotteen."

 

Pyydämme muita tuotteistamme kiinnostuneita asiakkaita tutustumaan sopimustarjontaamme verkkosivuillamme. Viime viikkoina olemme saaneet paljon kysymyksiä erilaisista sopimustilanteista  – kotisivuillamme www.herrfors.fi olemme selventäneet näitä tapauksia. 

Aiheeseen liittyviä uutisia

Asiakastiedote

Uudella Herrfors-sovelluksella säästät sähköä, luontoa ja lompakkoa

Lue lisää
Asiakastiedote

Siirry e-laskuun – voita varsi-imuri!

Lue lisää
Asiakastiedote

Tervetuloa viettämään Kaukonpäivää kanssamme Ylivieskaan 1.3.2024!

Lue lisää