
Ennätysmäärä uusia sähköasiakkaita
Yhä useammat sähköasiakkaat valitsevat Herrforsin. Monia houkuttelee mahdollisuus räätälöidä sähkösopimus ja kiinnittää sähkön hinta tarkasti oman tilanteen mukaan.
Kummeksutko sinäkin, miksi sähkösopimusta pitäisi vielä erikseen pohtia, kun elämässä on muutenkin jo aivan liikaa asioita, joista pitää päättää?
Vai innostutko puolestaan ajatuksesta – mahtavaa, että nyt on mahdollisuus yrittää painaa sähkön hinta niin alas kuin suinkin mahdollista!
”Molemmat suhtautumistavat ovat yleisiä, ja kyse on varmasti osittain luonteenpiirteistä”, uskoo Herrforsin myyntijohtaja Johanna Övergaard.
Övergaard kertoo, että molemmat lähestymistavat ovat yhtä hyväksyttäviä.
Jos joku pitää asioiden laskeskelusta ja haluaa tilaisuuden voittaa, Herrforsin tulee tarjota hänelle mahdollisuus.
Mutta jos joku ei halua perehtyä asiaan sen syvällisemmin, Herrforsin tulee palvella myös häntä.
Tämä lähestymistapa on selvästi asiakkaiden mieleen, sillä Herrfors on saanut tänä vuonna ennätysmäärän uusia sähköasiakkaita; jopa niin paljon, että asiakaspalvelu on joutunut julkaisemaan verkkosivuilla varoituksen.
”Asiakaspalvelumme tunnetaan siitä, että vastaamme puhelimeen lähes välittömästi. Nyt olemme joutuneet varoittamaan, että asiakas voi joutua jonottamaan ennen kuin pääsee puhumaan neuvojiemme kanssa”, Övergaard kertoo.
Hän vinkkaa Herrforsin Elli-chatbotista, joka pystyy vastaamaan verkkosivuilla moniin sähköasiakkaita askarruttaviin kysymyksiin.
”Elli on todella osaava, joten häntä kannattaa ehdottomasti kuunnella.”
Kaikkein edullisimman sähkösopimuksen etsiminen liittyy pitkälti siihen, kuinka riskinsietokykyinen olet tilanteessa, jossa voit joko säästää tai menettää rahaa?
Tässä yhteydessä kannattaa selvittää kaksi asiaa:
Millainen sinun sähkönkäyttöprofiilisi on suunnilleen? Mihin aikaan vuorokaudesta ja vuodesta käytät eniten sähköä?
Kuinka paljon rahaa on oikeastaan pelissä? Mitä voit voittaa? Tai menettää, jos sopimuksen lopputulos ei olekaan toivotunlainen?
Voit räätälöidä Spot+-sopimuksen Herrforsin Kiinnittämö-asiakasportaalissa omien tarpeidesi mukaan spot-hinnan pohjalta – eli sen sähkön hinnan, joka määräytyy sähköpörssissä ja joka muuttuu 15 minuutin välein.
Aluksi palvelu arvioi tulevan kulutusprofiilisi aiemman sähkönkäyttösi perusteella.
Sen jälkeen valitset joko kiinnitysjakson, jossa kiinnitys perustuu kuukausittaiseen keskikulutukseen, tai sitten napsautat ”Omaa valintaa”, jolloin voit erikseen kuukausi kerrallaan määrittää tarkalleen, kuinka suuri osa sähkönkäytöstä kiinnitetään.
Todelliseen sähkönkulutukseen perustuva tasaus tehdään jälkikäteen. Aivan kuten tavallisissa spot-sopimuksissa, sähkönkäytön ajankohta vaikuttaa loppulaskuun.
Hintakiinnityksen kustannus perustuu Suomen kulloisiinkin termiinihintoihin sopimuksen tekohetkellä.
Herrfors on Suomessa selkeä edelläkävijä tarjotessaan asiakkailleen mahdollisuuden räätälöidä sähkösopimuksensa täysin omien tarpeidensa mukaan. Kun tieto tästä mahdollisuudesta on levinnyt, myös asiakkaiden määrä on kasvanut.
Johanna Övergaardin mukaan valmisteilla on opastusvideo, jolla havainnollistetaan Spot+-sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia.
Kun hintakiinnityksiä tehdään, on hyvä muistaa, että sähkön hinta kiinnityskustannuksineen päivittyy tunnin välein.
”Koska hinnat liikkuvat sähkömarkkinoilla jatkuvasti, ei ole varmaa, että naapuri saa seuraavana päivänä saman hinnan muuten identtisellä sähkösopimuksella”, Övergaard kertoo.
Lisätietoa hintakiinnityksestä löytyy osoitteesta www.herrfors.fi.
Herrfors Verkon alueen asukkaille
Herrfors Verkon jakelualueen asukkaat voivat valita Spot+:n lisäksi myös Vakaan tai Vakaa+:n.
Vakaa tarjoaa saman hinnan kilowattitunnilta riippumatta siitä, mitä tapahtuu ja kuinka paljon tai vähän sähköä käytät.
Vakaa+ yhdistää kiinteän hinnan tuoman ennakoitavuuden mahdollisuuteen pienentää sähkölaskua, jos ajoitat sähkönkäytön älykkäästi.
On syytä huomauttaa, että kaikki Herrfors-konsernin omistajayhtiöt tarjoavat omia sähkösopimuksiaan. Niitä kannattaa siis vertailla.


