Perhe myi sähköä enemmän kuin käytti

Pietarsaari, 14 paneelia, 5,2 kWp

 

Ensimmäisenä kesänä aurinkopaneelien asennuksen jälkeen Wik-Strömbergin perhe käytti vain 30 % tuotetusta sähköstä. Loput he myivät takaisin Herrforsille. “Olimme odottaneet tuottavamme ensisijaisesti itse tarvitsemamme sähkön verran ja saavamme myynnistä korkeintaan muutamia kymppejä, mutta tienasimmekin satoja euroja”.

 

Henrik Wik myöntää, että on aiemmin maksanut sähkölaskunsa ilman tietoa hinnasta tai vuosikulutuksesta, mutta nykyään hänestä on tullut oikea sähkönörtti. Muutos on tapahtunut vain muutaman kuukauden aikana. Kesäkuussa paneelit alkoivat kerätä aurinkoa perheen autotallin katolla ja nyt syyskuussa hän katselee ulos ikkunasta ja arvelee sään perusteella, kuinka paljon sähköä aurinkopaneelit tuottavat tänään.

 

Menemme ulos ja kurkkaamme sähkökaappiin, josta Henrik voi tuoton määrän lisäksi tarkistaa, käytetäänkö kaikki tuotettu sähkö omassa taloudessa vai syötetäänkö se sähköverkkoon ja myydään takaisin Herrforsille.

 

– Tämä nuoli osoittaa, että tällä hetkellä tuotettu sähkö on ylijäämäsähköä, joka myydään edelleen. Ehkä sinä olet juuri se, joka jäähdytät pakastimesi meidän tuottamalla sähköllä?, sanoo Henrik Wik ja naurahtaa.

 

Tuntuu kieltämättä vähän snobilta.

 


Päätös syntyi sähkön hinnan nousun vuoksi

Ajatus aurinkopaneelien hankkimisesta oli muhinut mielessä jo pitkään. Perheen talo lämpiää pääosin suorasähköllä, minkä vuoksi sähkön hinnan nousu todella kirpaisi. Huhtikuussa 2022 he tekivät päätöksensä.

 

– Halusimme madaltaa sähkökustannuksiamme, mutta uskomme myös, että aurinkopaneelit voivat nostaa talomme arvoa, jos tulevaisuudessa haluamme myydä sen. Otimme yhteyttä Herrforsiin huhtikuun lopulla ja 1. kesäkuuta meillä oli 14 paneelia autotallimme katolla. Kaikki tapahtui nopeasti ja sujuvasti, Henrik Wik kertoo.

 

Henrikin täytyi hakea lupaa kunnalta, mutta muuta hänen ei tarvinnut tehdä. Herrforsin ammattilaiset tulivat käymään, ehdottivat perheen tarpeisiin sopivaa aurinkovoimalaa ja löysivät täydellisen paikan paneeleille ja invertterille.

 

– Luotan siihen, että Herrfors tietää, mikä laitos sopii meille parhaiten. Emme edes pyytäneet tarjouksia muilta aurinkopaneelien toimittajilta. Olemme olleet Herrforsin tyytyväisiä asiakkaita jo pitkään, joten tuntui luonnolliselta tilata aurinkovoimala heiltä. Tuntuu hyvältä myös siksi, että Herrfors on paikallinen toimija ja sijaitsee lähellä, jos jokin menee pieleen.

 


Aurinkopaneelien myötä tietoisuus lisääntyi

Kesän aikana Wik-Strömbergin perhe ei käyttänyt edes puolta etelänpuoleisen katon neljäntoista aurinkopaneelin tuottamasta sähköstä. Suurin osa sähköstä on myyty takaisin Herrforssille n. 300 euron arvosta.

 

– Aurinkovoimala on tähän mennessä tuottanut enemmän rahaa kuin uskalsimme toivoa. Aurinkopaneelien myötä myös tietoisuutemme lisääntyi, sillä kiinnostukseni sähkökulutusta ja sähkön käytön optimointia kohtaan on herännyt. Harkitsen esimerkiksi pariin otteeseen ennen kuin nykyään pistän saunan lämpiämään.

 

Oman aurinkovoimalan myötä Wik-Strömbergin perhe sai käyttöönsä mobiilisovelluksen, josta voi helposti seurata reaaliajassa paneelien tuotantoa.

 

– Sovellus on todella käyttäjäystävällinen ja sieltä näkee konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka pitkälle tuotettu sähkö päätyy. Nyt on aamupäivä ja näen sovelluksesta, että tämän päivän tuotanto riittäisi jo kolmeen koneelliseen pyykkiä, tunnin saunaan tai lähes 50 kilometrin ajoaikaan sähköautolla.

 


Toiveissa tuottaa neljännes sähköstä itse

Tämä ensimmäinen kesä on ollut vähintäänkin onnistunut, mutta talviaika ei tietenkään ole yhtä tuottoisa. Henrik toivoo, että aurinkovoimala tuottaa n. 5000 kilowattituntia vuodessa, mikä kattaisi noin 25 % kotitalouden vuosikulutuksesta.

 

– Laskimme takaisinmaksuajaksi 10-15 vuotta. Mitä korkeampi sähkön hinta on, sitä lyhyempi takaisinmaksuaika aurinkovoimalalla on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ehkä hieman alle kymmenen vuoden päästä investointi alkaa maksaa itseään takaisin. Olemme tähän erittäin tyytyväisiä.

 


Oletko kiinnostunut numeroista?

  • Kiinteistöt: kaksikerroksinen talo, jossa 157 neliömetriä asuintilaa
  • Lämmitysjärjestelmä: suora sähkölämmitys, varaava takka ja ilmalämpöpumppu sekä alakerrassa että yläkerrassa
  • Kotitalouden henkilömäärä: 4
  • Vuosikulutus: n. 20 000 kilowattituntia
  • Asennettu aurinkovoimala: 14 aurinkopaneelia 25 neliömetrin alueelle autotallin katolle, etelään päin
  • Kokonaiskustannukset: 8750 euroa avaimet käteen -periaatteella, josta 3 750 euroa oli työtä, josta perhe saattoi hakea kotitalousvähennyksiä
  • Aurinkovoimalan teho: 5,18 kWp (kilowatin huippu, teoreettinen maksimiteho)
  • Aurinkovoimalan tuotanto kolmen ensimmäisen kuukauden aikana:
    • kesäkuu: 761 kWh (josta myytiin 514 kWh)
    • heinäkuu: 719 kWh (josta myytiin 499 kWh)
    • elokuu: 574 kWh (josta myytiin 412 kWh)